Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2025.

Pojat saunoo

Kuva
Pari MaMen kiertopalkintoa tuomisina juhlita. Retkipokaali tuli 2012 kilometrillä ja Hikipytty 3608 kilometrillä. Hikipytyn kausihan on marraskuun alusta lokakuun loppuun ja edelliseltä kalenterivuodelta perittyjä kilometrejä oli vain 17km. Meri on vielä auki ja kilometrejä kertyy vielä lisää eli saa nähdä, mitä saa vielä pohjille ennen meren jäätymistä. Tästä kuvasta sen verran, että kolmikolla yhteensä yli 10 000km kaudessa  

Ensimmäinen jäissämelonta

Kuva
  Kaikki tuo kiiltävä ja läpikultava on jäätä. Tuo kannelle eksynyt rehu ei ole jääsalaattia Juomapullo lähti irti, mutta kuminauhat eivät asettuneet kajakin kannelle

Vuoden harmain päivä

Kuva
Kuva juuri sitä, mitä otsikko lupaa Tauko paikallaan harmaiden virvokkeiden kera Onneksi oli omat eväät. Aika hiljainen oli terassi Muutama kuva lisää

Syksyllä voi olla kaunista

Kuva
  Muutamia kuvia viimeiseltä reisssulta mökille. Laivasto kokonaisuudessaan. Kaksi jäi mökille, yhden kausi jatkuu vielä Helsingin lähivesillä Vaaramaiemissa syksyn värit tulee esiin kerroksittain Ja muutama liäkuva löytyy täältä