Kuivan maan melontaa

 


Sinivalkonauhamelonta oli aika rankka kokemus kajakille. Kajakkia vahvistettiin sisäpuolelta kolmella kerroksella. Penkki ja jalkatuet riisuttiin, että päästiin lasikuitu- ja dieoleenikerrokset levittämään tarpeeksi suurelle alueelle.



Varsinainen yllätys tuli, kun siirryttiin paikkaamaan ulkopuolta, Yksi rakennekerros oli jotakin korkin tapaista. Kerros oli vettynyt aika pahasti ja jouduttiin poistamaan aika suurelta alueelta. Ilmeisesti oli hörpännyt vettä sisuksiinsa pohjan ja kennen liitoksesta.


Pohja putsattu ja saanut pari uutta kerrosta.


Lopuksi vielä uutta väriä pohjaan.

Kuituhommien lisäksi vaihdettiin uusi kaulus etulukkuun ja evään vaihdettiin uusi vaijeri.

Seuraava haste odottaa 23.7, kun minä ja kajakki startataan Vuoksennauhaan Nurmeksesta.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aallokkoa Emäsalossa